perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Perjantai

Tarviikos tätä edes selittää ;)

Viikolla en oo taaskaan päivitellyt. Syyttävä sormi osuu kouluun. Oli kauheesti kokeita, mutta tänään oli vika. Maanantaina alkaa tet, eli kouluun ei tarvi mennä kahteen viikkon. Jee.

Toiveissa olis, että jos ahkerasti tikuttelisin, saisin ainakin ton kaarroke-osuuden vkloppuna valmiiksi. Olin edeltäkävijä ja päättelin langat jo :) Tai tietty niitä tulee vielä lisää, mutta kaikki mitkä oli tähän mennessä mahdollista :)
------

Tunnisteet: ,

lauantaina, syyskuuta 23, 2006

Yöpuku





Jee, nyt se on valmis :) Tällaisessa yöpuvussa ei varmasti voi nähdä painajaisia :D (housut on jotenkin jännästi mytyssä tossa kuvassa, että se vääristää) Housuissa on tollaiset vähän ylipitkät lahkeet (mä oon kasvanut taas 2 senttiä :), ja kuminauhat siellä alareunassa, niin ei laahaa maata. Toi vyötärökasitale oli ihan tyylijuttu, vaikkei siitä niin tyylikästä tullutkaan. Ja se on ihan valkoista, eikä väriero luonnossa oo noin räikeä.

Paita on tolla samalla kaavalla, mikä on osoittautunut oikein hyväksi. Vois varmaan piirtää pahville, niin säilyis hyvin :) Housujen kaava on Suuri Käsityölehti tms. vuosimallia ~89 ja kaavaa on kyllä muokattu aika rajusti. Leveyttä, lahkeita muokattu, ja sitten lisäsit ton kaistaleen vyötärölle.

Päivä miinus: Menin Eurokankaaseen tarkoituksena ostaa palaosastolta yks ihana trikookangas mitä oon ihastellut jo vaikka kuin kauan. Kysy vaan, että miks en oo sitten aijemmin ostanut? Koska sitä ei tietty ollut enää siellä :(

Mulla olis hirveä hinku aloittaa uusia juttuja, mutta pitäis saada se raidallinen villis pois työn alta. Hohhoijaa.

-säärystimet kaverille (synttärit lokakuussa)
-lilakirjavasta Opalista sukat, malli alkaa jo hahmottua
-itelle säärystimet
-polvisukkia (Mielitty, tää on ihan sun syytä ;)
-kaikenlaisia paitoja, mutta taidan tyytyä ensin sukkamaratoniin
-äidin joululahja

Sit pitäis tehdä vielä itselle talveksi pipo ja tuplalapaset, mutta eipä niillä ole kauhea kiire, kun eilen oli varjossa +25 astetta...
------

Tunnisteet: ,

perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Arpajaisvoitto

Nimittäin Juulin blogissa. Palkintona oli siis Juulin huovuttama "kangas". En oo vielä keksinyt mitä teen siitä, ideoita kyllä pyörii päässä.

Neuleet onkin jääneet vähän sivusijalle täällä :D Kyllä mä vielä neulonkin, ainakin välillä. Raitapaidan hihat on valmiit ja kohta pitäisi yhdistää ne kaarrokkeeseen. Lankavajeenkin takia se on odotellut sivussa.

Ensviikolla on kolme koetta, ja se onkin vika viikko koulussa ennen tettiä. Jee.
------

Tunnisteet:

lauantaina, syyskuuta 16, 2006

T-paita

Tein viime viikonloppuna tutkimusretken meidän kangaskaappeihin ja löysin sieltä kaikkea kivaa. Mm. tällaista raitatrikoota. Eilen leikkasin kankaat ja tänään surautin. On se saumuri vaan mahtava juttu.

Kaula-aukon huolittelin tällaisella kaistaleella, niinkuin edellisenkin ompeluksen. (joo en jaksanut vaihtaa valkosia lankoja saumuriin... en mä osaiskaan.) Tässä kuvassa näkyy värit, eli harmaa ja valkoinen, eikä beessi tms. niinku ylempi väittäis.

Mä mitään raitoja jaksanut täsmätä sivuissakaan. Itelleni teinkin ja mua ne ei haittaa - päinvastoin.

Oon tosi tyytyväinen, ja uusia ideoita vaan syntyy. Tääkin koostui vaan muutamasta hassusta saumasta. Harmi ettei mulla oo nyt mitään kivoja trikoita. Osaisko joku heittää pk-alueelta jonkun paikan missä ois kivoja trikoita? Petikon Eurostakaan ei löydy mitään kivoja, vaikka onkin oikein kangastavaratalo.

Löytöretkellä löytyi myös kivaa tipukangasta, josta ajattelin yöpukua ittelleni. Tai ainakin housuja, en tiedä riittääkö paitaankin. Mul on nyt sit treffit vanhojen käsityölehtien kanssa, moi.
------

Tunnisteet: ,

tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Sinikassi

Viimeviikon aherruksen tulos. Kassi on ihanaa sinistä puuvillaa, intianpuuvillaa (tai jotain sinnepäin). Oon tosi tyytyväinen, vaikka kaikkea kivaa siinä onkin, mitä en esittele täällä :D

Mun ylpeys :D Tossa vetoketjujen päissä on tämmöset palaset, ettei jää aukkoa hihnan ja vetoketjun väliin, ja muutenkin musta kivemman näköinen tällaisilla. Piti vaan ommella käsin, kun kone ei taipunut tollaseen kaareen. Harsimistakin pääsi harjoittelemaan...

Vuoressa on tasku. Alla tarkempi kuva vuoresta. Se löytyi kaapista, jotain äidin vanhaa, ja tähän se passaskin hyvin.


Ulkopuolella on koristeena tasku, joka on vinossa ihan tarkoituksella :) Siinä on metalliset napit. Napeissakin on jotain kukkasähellystä, mutta eipä tosta kyllä näe...

Tän vklopun projektina oli taas puikkopussi sukkapuikoille. Siinä on paikat aina kahdelle setille 4mm-2mm. Ja puolikkaat koot kanssa. Paikat löytyy myös 3,5 ja 2,5 virkkuukoukuille, kun niitäkin apuna tarvitsee.

Siellä ne on nyt sievässä sovussa keskenään :) "Vuorikangas" on jämää kietasuhameesta (ainiin tikru pyys parempaa kuvaa, auts, unohdin ihan :D), ja ulkopuolen kangas on kassista jämää. Kanttinauhan virka on että siihen vois kirjottaa mitkä puikot missäkin kohtaa on, mutta en mä enää tiedä kirjotanko. Kuitenki vaan sotken sen.

Ja kiinni :) Nauhoja lyhennän vielä (heti kun jaksan...).

Sukkapuikkoja on mulla muitakin kuten 8mm ja 5mm, sekä alumiiniset(?) 2,5mm puikot ja 3mm bambut. Noi puikot ei ole tuolla koska 8 ja 5 on niin isoja, etten oikeestaan koskaan käytä niitä. Ne alumiiniset on vaan jotenkin huonot niin ohuina, ja bambuja en kauheesti tykkää käyttää kun ne tarttuu ainakin villaan. Mut niillä on kunniapaikka lankahyllyllä :)
------

Tunnisteet: ,

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Unohdusta

Tajusin eilen, että mä olen vissiin unohtanut postata näistä! Tässä on valmistunut pari, joka kulki nimellä mökkisukka (mökillä kun tein näitä :)

Alunperin suunnittelin itelle näitä, mutta tuli ihan pikkasen liian pienet, ja Samos ei sit miellytänykkään paksuudella sukkana. Ja on niin paljon kivoja sukkaohjeita, että mä en enää halua itselleni sileällä neulottuja perussukkia. Pistän nääkin luultavasti sinne kirppikselle tossujen kanssa. (joita on tulossa vielä lisää)

Tykkään tästä raidotuksesta kovasti, vaikka toi näyttääkin vähän tyhmälle, kun on turkoosi aloitus, mutta sitten valkonen onkin päävärinä. Turkoosi vaan meinas loppua... Raidat menee siis 4valkoista, 2turkoosia, 2v,2t.

Kärki näyttää oudon möykkyiseltä, mutta vakuutan ettei se oo. (seliseli)

Raidan hihat on nyt jossain puolessavälissä. Plaah, mä haluun ne jo valmiiks :)
------

Tunnisteet: ,

torstaina, syyskuuta 07, 2006

Masentavaa

Ai kun oli kiva yllätys kotiin tullessa. Mä taidan heittää loput (joita ei onneks oo enää paljoa!) Kool Aidit roskiin. Kuumensin just niin kauan ku kuuluikin... Ja ton vaaleanpunaisen alkuperäinen väri oli siis aika lähellä varren väriä, jota en ole ite värjännyt.

Ilmeisesti sitä pitäis kuumentaa joku puol tuntia että pysyy...
------

Tunnisteet:

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Fimoilua

Inspiraatiota tuli varmaan kun näin Ninnin ihania koruja ihan livenä, joten kun sunnuntaina ompelu tök-tök-tökki, mä vähän muovailin näitä :)

Ja nyt ussankokeet tökkii samoin kuin pitäis täyttää tiskikone, niin onkin sopivaa aikaa blogata :)

Tän tein äidille sen pyynnöstä. Suunnittelu ja ideointi on kokonaan sen.

Näitä helmiä mulla oli aika paljon jo edellisestä erästä, mutta ei ollut tarpeeksi kaulakoruun, joten tein vaan lisää. Eli tässä on kahdenlaisia helmiä, harmaa-sini-valkosia ja harmaa-vaaleanvihreitä. En vaan saanut sitä vihreetä yhtä vaaleaksi, niin piti sekoittaa ne ettei se ero eroittuisi.

Tää on musta kaikkein kivoin koru mitä oon tehnyt. Ajattelin laittaa tän huomenna päälle, kun on koulukuvauksin :)

Tästä tulee mieleen mulle salmiakki ja sellaset hedelmäruudut :D Eli karkkikoruilla jatketaan. Pitäis ostaa lisää värejä, joten saas nähdä mitä tuleman pitää :)
------

Tunnisteet:

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Messut oli

Kävin eilen siis siellä Hesan messuilla. Oli kivaa ja paljon kaikkea nähtävää :)

Ostossaalis on nolla. En ostanut yhtään mitään :) Mä en vaan tykkää ostaa varastoon jos ei oo mitään suunnitelmaa, ja on mulla noita neulottaviakin lankoja kaks laatikollista.

Susanna tunnistikin mut ja mä näin siellä myös Annen, tai ainakin uskoisin, että se oli Anne :) (olihan sulla Nallecolorista tehty huivi?)



Tää on nyt se ensimmäinen uuden koneen ompelutyö. Tollainen 3/4-hihainen paita. Ja ne hihat on tummansiniset eikä mustat miltä näyttää.

Paita on ihan kurtussa ja kaikkea, mutta tuli suoraan narulta ja mua nyt vähän laiskottaa :)

Ja ompelukone surisee taas.. Tälläkertaa vaan intoa kesti kankaiden kutistukseen asti, kankaita leikatessa jo tökki vähän. Yritän nyt tälleen ohimennen ommella aina pari saumaa ym. Haluisin sen jo valmiiks, mut ei huvittais tehä..

Neuletakki jumittaa hihoissa, ja yks 3,5mm puikko on hävinny jonnekki :/
------

Tunnisteet: ,