lauantaina, joulukuuta 31, 2005


(klikkaa kuvaa, niin näet sen selkeämpänä)

torstaina, joulukuuta 29, 2005

Nukkumaijan unisukat



Sellaiset tälläkertaa. Tummansinistä Nallea, 3mm puikot ja aikaa meni su-to. Ihan kivat näistäkin tuli.

Tänään aloitan äidin huivin. Sain myös uuden tilaustyön. Kaveri pyysi pipoa, kun ei ollut löytänyt juuri oikeanlaista. Teen teddystä sen. Siitä tulee tavallista pipoa vähän pidempi, jolloin kärkikavennukset roikkuvan melkein niskassa. Ja maksunkin saan :)

keskiviikkona, joulukuuta 28, 2005

Ensimmäinen virkkauskokeilu

Joskus 1. luokalla olen kai virkannut tämän. Ihan kotona äidin avustuksella, koulussa opeteltiin vielä ketjusilmukoita. Muistan, kun ekaksi tää meni ihan pieleen, kun en mä tiennyt mistään lisäyksistä mitään. Äiti sitten sanoi, että lisäile aina parin silmukan välein. No ainakin tuli lisäiltyä riittävästi :D Vähän liikaakin, kun helma menee aalloille.



Mutta olin tosi ylpeä tästä, että olin ihan itse tehnyt tän :D

tiistaina, joulukuuta 27, 2005

Niistä lahjoista...

Taisin olla ihan kiltti. Tällaisia mm. löytyi paketeista.



Paitsi oikeasti paketeista löytyi vain Kauneimmat neulemallit ja Suuri neulonta-ja ompelukirja. Parilta sukulaiselta sain rahaa, ja kehotuksen ostaa jotain mistä pidän. No mitäs muutakaan olisin ostanut kuin lisää neulekirjoja ;)

Mutta olivat työn ja tuskan takana. Nyt virallisesti pakoitan itseni pyörän talvikäyttökieltoon. Siis se on jotain niin inhottavaa pyöräillä talvella. Paksussa lumessa, kun renkaat sutii, jarrut on jäässä, samoin vaihteet. Plaah. Aina ajattelen, että se on pari kilsaa ja sama takaisin, sen nyt menee ihan helposti. Huoh. Paitsi paluumatka sujui kyllä vähän kevyemmin, kun oli repussa mukavia kirjoja ;) Lopulta kuitenkin tulee taas samat ajatukset, ja taas voisin hakata päätäni seinään, kun pyöräily ei tunnu sujuvan mitenkään.

Kirjat oli ihan ok:ta. Suuri neule-ja ompelukirja oli kattava perusteos, varmaan oliis hyvä vaikkapa käsityöluokassa olla. Siinä neuvottiin mm. koukkuamista (on muuten tosi kivaa), tilkkutöitä, ristipistoja, kanavatöitä ja tietysti neulomistakin. Neuleosio ei kyllä tuonut mulle yhtään uutta, mutta esim. virkkauksesta tiedän nyt paljon enemmän, ja opin koukkuaamaankin, vaikka mulla onkin vain virkkuukoukku.

Sukkasillaankin on tosi kiva. Ehkä vähän tyhmää, kun siinä on aika monta ihan perussukkamallia, ja kun ne on tehty niin ohuilla puikoilla. Vaikka voihan itse kuitenkin käyttää paksumpia. Eikä siinä ole neuletiheyksiä! Se on musta kyllä ihan kunnon miinus. Mistä mä tiedän sitten, minkä kokoiset vaikka ne naisten sukat on? Tai mistä tietää vaihtaa puikkoja sopivammiksi ohjeen kanssa?

Tän vuoden muutkin lahjat oli aika kirjapainotteisia. Sain uusimman Artemis Fowlin, sekä The Rasmuksen uusimman levyn, joka on kyllä ihan huippu :)

Sukat tuntuu etenevän ihan silmissä, kun tekee kahta samaan aikaan! Miksen ole ennen tajunnut tätä? Nyt olen tehnyt kaksi päivää sukkia Nallesta, ja nyt on molemmat hyvässä vauhdissa kiilakavennuksissa.'

Edit: Mulle tulee aina joku aivokatkos postauksia kirjoitellessa, ja aina unohtuu sanoa jotain. No tälläkertaa unohtui mainita, että sain tilauksen! Äiti haluaa hartiahuivin. Kuulemma saa olla harva, mutta lämmin tai jotain sen suuntaista. Pitää tentata sitä, kun se tulee kotiin :)

sunnuntaina, joulukuuta 25, 2005

Sukkia

Mähän olen sukkafriikki, ja sukkia on kyllä laatikossa ihan liikaa. No eilen valmistui just Selviytyjien vikalla minuutilla nämä aiemmin esitellyistä Wooleista.



Puikot: 3
Lanka: Novita Wool, n. 65 g (n. 1 1/3 kerää)
Kulutettu aika: 5 pv

Tarkoitus oli tulla lyhytvartiset kotisukat, mutta varsista ei tullutkaan ihan niin lyhyet kuin ajattelin. Noin ne on kyllä silti ihan hyvät. Eikä niistä tullutkaan kärjestä aloitetut. Aluksi tein niin, mutta siit tuli jotenkin vähän hassun näköinen. Ja lisäilin liikaa silmukoita, kun en muistanut mun jalalle sopivaa silmukkamäärää tällä langalla. Ajattelin sitten, että puretaan kerralla enemmän ja tehdään kivemmat.

Mutta hitsi mua ärsyttää. Ajattelin, että näistä tulisi pehmeät ja kutittamattomat villasukat ihan vaan kotikäyttöön. Aluks vaikuttikin, ettei nää kutittaisi, mutta sitten kun pitää vähän kauemmin niin ne alkaa taas kutittaa. No mä pidän sitten tavallisia sukkia näidenkin välissä. Jopa 7v:stä ja tangosta yhdessä neulotut sukat kutittaa! :O No ihan sama...



Nämä sukat taas oon tehnyt joskus kesällä. Muistan ainakin mummon synttäreillä neuloneeni näitä, ja sen synttärit oli kesäkuussa. Taitaa olla mun lempisukatkin ihan :) Lanka on v. sinistä Nallea, joka on kyllä aika harmaan näköistä. Edessä menee kolme kolmen silmukan palmikkoa, joiden näpertely oli kyllä aika tylsää vikan sukan loppuvaiheessa.

Mä en muuten ole koskaan käyttänyt palmikkopuikkoa. Näissä sukissa sen sijalla toimi hammastikku :D Kätevää, kun jos se häviää, niin äkkiäkös saa uuden. Ja sukkapuikkojakin olen käyttänyt tähän tarkoitukseen. Ajattelin lähiaikoina hankkia palmikkopuikon ja kokeilla :)

Olin nähtävästi ollut ihan kilttikin, kun lahjoja tuli ihan sopivasti. Lähiaikoina niistäkin lisää, nyt ei ehdi.

Huomenna lähdetään sukuloimaan, ja uusin sukantekele pääsee mukaan. Unohtakaa, mitä sanoin alussa liiasta määrästä sukkia ;) (Oikeasti ajattelin tehdä nää äidille, ja kysyin haluaisiko se, mutta kuulemma sillä on jo tarpeeksi sukkia, eli 3 paria. No itellenihän mä ne sitten teen :)

torstaina, joulukuuta 22, 2005

Joulu on jo ovella...



Tein tänään Maddaleenan ohjeella tällaisen pienen joulusukan. Piti sitten sitäkin kokeilla :) Ja kiva tuli. Lankana on seiskaveikkaa, kirkkaan-ja tummanpunaista yhdessä. Koukulla 3,5 :/ kun ei ollut muita lähistöllä :D

Sain tänään ensimmäisen joululahjan, joka oli kaverilta. Hyvinpä se mut tuntee, lahja sisälsi mm. Nalle-lankaa, tummansinisenä. Ilmeisesti oli kuunnellut mun juttuja, kun olin puhunut kirjoneulesukista, mihin tulisi tummaa lankaa, ja jotain kirjavaa. Taisin mainitakkin, ettei sitä tummaa ole vielä.

Olen joulun kotona, joten päivityksiä tulee ehkä, jos tulee. Huomenna luultavasti laitetaan kuusi (muovinen onneksi) ja koristellaankin se.

Hyvää joulua siis kaikille!

maanantaina, joulukuuta 19, 2005

Muutama FO ja uutta lankaa



Lapaset tuli oikeesti valmiiksi jo lauantaina, mutta nyt kuvaa. Ohje on oma, Aileista kirjoneuleversio. Lankana 50g t.sin Wool, ja epärmääräinen määrä sinistä Nallea. Puikot oli 3mm.

Toisen kärkikavennukset on tehty kolme kertaa :/ Ekaks tuli liian pitkät lapaset, sitten liian lyhyet, ja nyt ne on melkein sopivat. Vähän olisi saanut olla isommat. Ajattelin, että nää vois lahjoittaa ehkä Neulekeräykseen. Katsotaas.



Vihdoinkin tää huivi on valmis! Ja musta ihan kivan näköinen. Oma ohje, virkaten. Äidille tulee tästä joululahja. Idolsin vikoilla minuuteilla sain hapsut valmiiksi. Aluksi niit ei kyllä pitänyt tulla, mutta se on kuitenkin niin lyhyt huivi, että halusin sitä edes vähän pidemmäksi.

Lankana Tennessee, tasan 50g, mutta hapsuihin otin vähän toisesta kerästä.

Lähikuvaa mallivirkkauksesta. :D (Jos on mallineule, niin kai se sit on kans mallivirkkaus)



Kaupasta tarttui mukaan vähän Woolia seuraavaan projektiin. Ajattelin tehdä sukat kärjestä ylöspäin, tiimalasikantapäälläkin. Idea on yhdestä mainoksesta, olikohan se joku Relaxant :D



Ja loppukevennys :D Minivillapaita. Unohtui laittaa mittakaavaksi, mutta ton pituus on sama, kuin tulitikkulaatikon pidempi sivu. Aika nyhräämistä kyllä. Ja hihat tein tasona, kun ei ihan viittinyt tehdä pyöröä sukkapuikoilla tyyliin 2s puikolla :)

Huomaa tyylikkäät kirjoneuleosiot, jotka näkyy tosi kökösti.



PS. Tiedätkö jo ketä julkkista muistutat? (Bongattu Nannan blogista.

Enpä olisi uskonut, että mä muistuttaisin 70% Britney Spearsia :D

perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Plööh

No ei sitten muokata templaattia, ei. Ei se vaan sujunut ja päänsärkyä siitä vain syntyi. Ihan kiva tämäkin on. Hooh.

Otin äidin joululahjakaulahuivin tähän pöydälle, että jos se edistyisi, kun on näkyvillä. Huvittaisi neuloa joku paita taas. Tai no seuraavasta tulee kyllä takki. Mä en osaa pitää villapaitoja. Ja takki on kyl käytännöllisempiki.

Tänään saan hyvällä tuurilla lapaset valmiiksi. Toka on jo kärkikavennusvaiheessa. Molemmista puuttuu kyllä vielä peukut. Ja niitten toteutusta mietin vielä.

Mulla on ollut kamala hinku silmukkamerkeille, vaikken niitä mihinkään tarvitsekaan :D Kesälomalla ajattelin tehdä jonkun kivan kolmiohuivin vaikka. En kyllä tiiä mihin silmukkamerkkejä siinäkään tarvittaisiin. No helmiä ei ollut ja en ole ehtinyt ettiäkkään mistään. Ja niitä renkaita yms. mitä niihin tarvisi. No mä tein sitten erikoisemmalla tyylillä. Lähiaikoina kuvia :) Idea löytyi jostain päin nettiä.

7 pv jouluun, 5 pv joululomaan.

keskiviikkona, joulukuuta 14, 2005

...

Huomenna luultavasti luvassa haamupäivityksiä. Ajattelin viimeinkin muokata ulkoasun itselleni sopivaksi, vaikka hankalalta näyttää :/ No yritetään... Nyt neulomaan, noi koodit sekoittaa pään.

Derean neuleblogi esittää: Huonoja kuvia!

Kesällä sain idean. Halusin neuloa kirjanmerkin. Langan valinta oli vain ongelma. Kun sen piti olla tosi ohut, ettei kirjan kasi sojota pystysuorana, kun merkki on välissä. Eikä mulla tietysti ollut mitään tarpeeksi ohutta lankaa. Kunnes menin ompelulaatikolle. Ja idea iski. No niistä tietysti! Allaolevassa merkissä on muistaakseeni käytetty kuutta eri ompelulankaa.



Ja lähikuva pinnasta (tosi sumea kyllä). Puikot oli luultavimmin 2-2,5. Tosi terävät ainakin :) N. 9 silmukkaa ja ainaoikeaa niin paljon kuin huvittaa. Langanmenekistä en nyt osaa sanoa mitään, mutta ei sitä kyllä kauheasti mene. Mun kaikki lankat oli melko käyttämättömiä, mutta ei tohon tosiaan mene kyllä paljoa.



Tehtiin tänäkin vuonna joulukortit itse. Tänävuonna tehtiin kyllä aika rumia, kun oltiin laiskoja :) Tuo kuusen "sisältö" on sellaista kalvoa, jossa on tommosia kukkia valmiina. Ja reunustettu hopeatussilla. Päädyttiin tällaiseen pikaratkaisuun, kun taas unohtu tehdä kortit ajoissa :D (korttiharrastajat sulkee silmät nyt, ettei räjähdä nauruun :D)

maanantaina, joulukuuta 12, 2005

Lapas-syndrooma

Mulla on oikeasti joku vakavanlaatuinen lapas-syndrooma. Miten ihmeessä niihin voi aina tulla
a)liian pitkä varsi, jolloin se pitää taittaa kaksikerroin
b)kärkikavennus liian aikaisin/liian myöhään

Eilen sain ekan lapasen valmiiksi. Mutta kavennukset on himpun verran liian aikaisin. No hitsi. Tulin siihen tulokseen, et joko pitää purkaa, tai pitää talvella lyhyitä kynsiä :D Jälkimmäinen ei tule kysymykseenkään, joten eikun purkamaan. Plaah.

Saatiin muuten eilen vedet onneksi takaisin. Vaikkakin joskus kymmeneltä, mut parempi se kuin vasta tänään.

Hihii ja mun paita sai kehuja koulussa ^^

Tota värjäämistä ehtii kokeilla vasta joululomalla, jos silloinkaan. Ekaks pitäis purkaa se pieleenmennyt paita :/ Ja kun kaikki langatkin on jo päätelty.

Mietin vaan, että kun ne on elintarvikevärejä, ja etikkakaan ei ole mitään myrkkyä :D, niin siinä voisi käytää tavallisia kattiloita? Siis, että niitä kattiloita voisi käyttää ruuanvalmistuksessakin vielä?

Ja tuli just eilen mieleen, että jos toi onnistuu, niin olisi kivaa kokeilla niillä Kool Aideillakin. (Tai vaikkei onnistuisikaan, niin silti ois kiva kokeilla :) Niin ens kesänä mennään New Yourkiin, ja sieltä sitä toivottavasti myös saa :) Ja monta lankakauppaakin pitää katsastaa :)

Anteeksi hymiöpaljous, olen tänään oudolla tuulella :D

sunnuntaina, joulukuuta 11, 2005

Just

Meni sitten vedet koko kadulta pois. Saatiin ämpärillinen vettä, et saisi esim. ruokaa tehtyä. No on kivaa joo. Putket ilmeisesti halkes jossain. No toivottavasti ne korjaa nopeasti.

Eka lapanen on nyt peukkuvaiheessa. Hyvällä tuurilla on jo tänään valmis. Tai siis peukuttomana, mutta kuitenkin.

Monessa blogissa on mainostettu tuota elintarvikevärjäämistä. No mulla on joku 8 kerää beessiä Isoveljeä. Sillä voisi kokeilla alkuun. Kun nyt saisi vettä. Mitäköhän ne elintarvikevärit maksaa?

lauantaina, joulukuuta 10, 2005

Karkeasti arvioden sanoisin 4 viikkoa

Koska kuva on tuhat sanaa (vai miten se menikään?):



Hihan värit on aika hassut. Tän ja alemman kuvan välimuoto.

Tiedot:
Malli: Novita talvi 2005 malli nro 55
Lanka: Novita Wool, v. sininen 250g, t. sininen 200g
Puikot: 4mm
Muutokset: Hihat ja vartalo-osa pyöröinä, pidemmät hihat ja ei niin leveät kuin ohjeessa. Myös silmukkamääriä on muutettu melkein joka kohdassa.




Mä oon tosi tyytyväinen tähän. Vihdoin tuli edes vähän uskoa omiin käsityötaitoihin.

Kaula-aukosta tuli vähän avarampi kuin luulin, mutta menee se noinkin.

Seuraava projektikin jo aloitettu :) Teen melkein Ailien näköiset lapaset. Ailit piti tulla, mutta kun kokeilin tilkkuna, tajusin ettei se olekaan kirjoneuletta. Ja nyt haluun kirjoneuleiset. No mä teen vähän saman näköiset sitten :)

-|---|---|--
|||-|||-|||-
-|---|---|--
|||-|||-|||-

|= väri A
-= väri B

Knittyssä taisikin joskus olla tämän tapainen ohje...

keskiviikkona, joulukuuta 07, 2005

Saapaskissa viimein



Tuollainen se sitten on. Mummoni tekemähän tuo.



Ja tässä se on käytössä. Eli se laitetaan saappaisiin pitämään varret pystyssä. Sieltä se kissa siten kurkistelee :)

Kohtapuoliin aloitan tekemään jotain Ullan neulekeräykseen. Marjutin mukaan ne eivät ehtineet, mutta Laura ja Terde onneksi ottavat vielä vähän aikaa. Mitään isoa, kuten paitaa en nyt voi tehdä, mut varmaan ainakin yhdet sukat. Tai zukat :)

tiistaina, joulukuuta 06, 2005

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Otsikkokin sen jo kertoo. Tänään Suomi viettää itsenäisyyspäivää. Ja mun syntymäpäivää :) Olenpas viimeinkin 14!

Eipä nyt ole valitettavasti tarjota mitään kuvia, koska unohdin ladata kameran paristot :( Illemmalla laitan kuvan siitä saapaskissasta, se on aika hauska :D

sunnuntaina, joulukuuta 04, 2005

Otsikko

Nytpä ei olla oikein luovalla tuulella. Ei tule tekstiä oikein millään.

Oltiin mummolassa ja sukulaisilla nyt viikonloppuna. Just sain luettua kaikki päivittyneet neuleblogit listalta. Meni varmaan ainaki tunti :D

Löyty mummolasta kaikkia mummon vanhoja käsitöitä. Ja vähän oman äitinikin neulomuksia :) Mä kun luulin, ettei se suunnilleen osaa edes neuloa :) Harmi, ettei ollut kameraa mukana.

Saapaskissa löytyi, ja saatiin mukaan. Kuvaa voisin ottaa huomenna.

Oli matkasta jotain hyötyä kuitenkin. Villapaita edistyi n. 15cm. Tuntuu vaan kauhean hitaalta, kun tekee pyörönä. Mutta (epätavallisen) optimistisesti veikkaisin noin viikkoa vielä ja se olisi valmis. Pääsisin viimeinkin kertomaan jostain muustakin :D

On muuten hyvä malli, jos et tykkää saumoista. Mun paitaan ei tule muita saumoja, paitsi kaula-aukon viimeistelykaistale pitää ommella. Oon kyllä ajatellut, että se voisi toimia myös, jos laittaisi pelkkää rapuvirkkausta siihen, ettei tule liian korkeaa kaula-aukkoa.

Ja ne polvisukat valmistui. Kuvaa en laita tylsistyttämään, sillä alun viestissä on kuva niistä. Ja langatkin päättelin ihan samantien.

perjantaina, joulukuuta 02, 2005

Kokeiluja

Whihii, se onnistui! Kaksipuolinen kirjoneule, vai mikä onkaan, on nyt päihitetty!



Ihanitsessä kysyin joskus jo apua, mutta ei se silti ihan auennut. No sitten Knittinghelpin videon avulla se aukesi, ja eilen oli aikaa kokeilla. Aikamoista sekoilua se kyllä on tuolla tavalla tehdä kirjoneuletta. Mut tolleen saisi ainakin helposti patalappuja.

Toinen kokeilu oli tehdä sukka kärjestä ylöspäin. Ihan hyvin se onnistuikin vaikka kuva onkin äärettömän epämääräinen. Ja siinä meni kyllä parissa kohtaa vähän sekaisin, et tulikos ne lisäykset lopussa vai alussa ;) Mutta harjoituksena se toimi ihan hyvin. Nyt se on jo purettukin.

Ja lanka on oikeasti sammaleenvihreää, eikä mustaa. Mutta kun kuvasta tuli aluks ihan keltainen, niin piti sitä vähän photoshoppailla, että ees vähän saa selvää. On mun lempisävy 7-veljeksestä :)

Tällaset sukat pitää kyllä tehdä jossain vaiheessa. Mä jostain syystä inhoon noita kärkikavennuksia. Vaikka oli tääkin alussa vähän vaikeeta, kun oli niin vähän silmukoita puikoilla. Voisikohan tän alun tehdä magic loop-tekniikalla?



Ja päivän hehkutus: sain viimeinkin mp3-soittimen! Eilen se käytiin ostamassa synttärilahjaksi, vaikkei synttärit ihan vielä olekkaan. Mutta synttäreinä ei taida olla kaupat auki, joten sain sen nyt aikaisemmin.

No mites tää nyt liittyy neulomiseen? No sites, että teen sille suojuspussin. Kemian tunnilla tein alustavia luonnoksia. Jotain palmikkosysteemiä tulee varmaan. Ajattelin, että tekisin sen liilasta Woolista, kun sitä on vähän jämänä. Ja sopisi sitten mun kämmekkäiden kanssa. Sit kyllä kehtaa lenkkeillä :)



Ps. Mitenköhän nää viestit sais silleen omille sivuilleen kuukausittain? Kun tässä näkyy putkena ne vanhat viestitkin, jotka on eri kuukaudelta.