perjantaina, joulukuuta 02, 2005

Kokeiluja

Whihii, se onnistui! Kaksipuolinen kirjoneule, vai mikä onkaan, on nyt päihitetty!



Ihanitsessä kysyin joskus jo apua, mutta ei se silti ihan auennut. No sitten Knittinghelpin videon avulla se aukesi, ja eilen oli aikaa kokeilla. Aikamoista sekoilua se kyllä on tuolla tavalla tehdä kirjoneuletta. Mut tolleen saisi ainakin helposti patalappuja.

Toinen kokeilu oli tehdä sukka kärjestä ylöspäin. Ihan hyvin se onnistuikin vaikka kuva onkin äärettömän epämääräinen. Ja siinä meni kyllä parissa kohtaa vähän sekaisin, et tulikos ne lisäykset lopussa vai alussa ;) Mutta harjoituksena se toimi ihan hyvin. Nyt se on jo purettukin.

Ja lanka on oikeasti sammaleenvihreää, eikä mustaa. Mutta kun kuvasta tuli aluks ihan keltainen, niin piti sitä vähän photoshoppailla, että ees vähän saa selvää. On mun lempisävy 7-veljeksestä :)

Tällaset sukat pitää kyllä tehdä jossain vaiheessa. Mä jostain syystä inhoon noita kärkikavennuksia. Vaikka oli tääkin alussa vähän vaikeeta, kun oli niin vähän silmukoita puikoilla. Voisikohan tän alun tehdä magic loop-tekniikalla?



Ja päivän hehkutus: sain viimeinkin mp3-soittimen! Eilen se käytiin ostamassa synttärilahjaksi, vaikkei synttärit ihan vielä olekkaan. Mutta synttäreinä ei taida olla kaupat auki, joten sain sen nyt aikaisemmin.

No mites tää nyt liittyy neulomiseen? No sites, että teen sille suojuspussin. Kemian tunnilla tein alustavia luonnoksia. Jotain palmikkosysteemiä tulee varmaan. Ajattelin, että tekisin sen liilasta Woolista, kun sitä on vähän jämänä. Ja sopisi sitten mun kämmekkäiden kanssa. Sit kyllä kehtaa lenkkeillä :)



Ps. Mitenköhän nää viestit sais silleen omille sivuilleen kuukausittain? Kun tässä näkyy putkena ne vanhat viestitkin, jotka on eri kuukaudelta.

3 Comments:

At 2/12/05 5:05 ip., Anonymous Anonyymi said...

Uskon että koko sukan voi tehdä magic loopia käyttäen, en ole kokeillut mutta uskon :)

 
At 2/12/05 9:14 ip., Blogger Päivi, Lankakomero said...

Blogin asetuksista kohdasta Archiving valitse kohtaan Archive Frequency "Monthly", niin pitäisi tulla arkisto näkyviin.

En ole minäkään koskaan kokeillut tuota kaksipuolista kirjoneuletta. Aika kivannäköistä.

 
At 2/12/05 10:18 ip., Blogger derea said...

Aa. Kiitos vaan lankakomero!

 

Lähetä kommentti

<< Home