torstaina, tammikuuta 05, 2006

Modat ja Operaatio Paita

Kävin Myrmannissa uutuuslankoja metsästämässä, mutta ei niitä tietty ollut siellä. Pah. No ostin sitten lohdutukseksi Modan, kerta oli vielä alennuksessakin :)

En nyt ruodi ohjeita läpi, kun se niin monessa blogissa on jo tehty. (en kyllä vielä edes ehtinyt lukea sitä)

Ja kirjastosta tarttui mukaan viime kesän Moda, joka oli sattumalta juuri se jota etsinkin toppiohjeen takia. (se toppi, minkä melkein kaikki tekivät viimekesänä) Ja löysin siitä nyt vielä toisenkin topin, jonka voisi toteuttaa ehkä.



Seuraava kysymys onkin, mikä on Operaatio Paita? No se on paidan pienennysprojekti. Tää ohje on Novita 2003 syksy-lehdestä. Ja ihan ensimmäinen kokonaan itse neulottu paita. Paha vaan, että siitä tuli liian iso.



Ja tässä näkyy, miten paljon sitä pitäisi pienentää, jotta se olisi sopivan kokoinen. Mä silloin tätä tehdessä mistään mallitilkuista mitään tiennyt. Samat puikot ja lanka kuin ohjeessa, eikös sillon pitäisi tulla automaattisesti oikeankokoinen?



Eli saumuri ja ompelukone vaan esiin ja uhkarohkeaan koitokseen. Ei siinä kyllä oikeasti ole mitään uhkarohkeata, koska se on nyt niin pussittava, ettei se ole kiva edes kotipaitana. Eli vaikka menisi täysin pieleen, niin ei se haittaa, koska en sitä tällaisenakaan pitäisi.

3 Comments:

At 5/1/06 3:33 ip., Blogger laurar said...

Tsemppiä operaatioon! :)

 
At 5/1/06 7:26 ip., Blogger Susanna said...

Onko toi se paita missä on vetoketju edessä? Mä tein sen myös, ja sama tilanne oli, mikä mallitilkku? Kyllä mä muistaakseni jotain katsoin että sinne päin menee. Mutta eritoten hihat on ihan järkyttävän pitkät, ja no mulle ne ei oo niin isot kun on tota ylipainoa, mutta miehellä (jolle paita oli) paita pullottaa vähän sieltä täältä :D

Musta on kiva lukea sun blogia, ja hauska kuulla miten sun neulomisinnostus on päässyt vauhtiin. Anteeksi etten ole juuri kommentoinut...

Noi punaiset polvisukat on ihanat. Mä oon päättänyt neuloa tänä vuonna enemmän sukkia :D

 
At 5/1/06 9:16 ip., Blogger derea said...

Siis toi on se huppari Palma+Wool yhdistelmällä. Mä vaan jätin hupun tekemättä, ja korvasin sen kauluksella. (ei äidin kanssa yhtään tajuttu, että miten se huppu tehtiin) Mulla taas tuli liian lyhyet hihat, ja etu ja takakappaleet. Pidensin niitä sitten.

Ehkä huomenna uskallan ruveta touhuun, kun äitikin on kotona. Jos mä vaikka pyörryn tota leikatessa...

Mun lupaus oli taas tehdä vähemmän sukkia! Mutta jättiraidasta on pakko saada polvisukat, son niin ihq. Ja kirjoneuleiset sukat ja ja keksi yhden uuden jännän tavan tehdä...

Mä toivon seuraavaks synttärilahjaks aikaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home