sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006

Moi.

Selvittiin sitten siitäkin matkasta. Eilen, tai oikeammin tänään me kotiuduttiin. Lyhyt katsaus viikkoon.

Lauantai 18.2. me lähdettiin. Ensimmäinen lento meni Wieniin. Kesti vähän yli 2 tuntia. Seuraava lento meni Salzburgiin n. 1 tunnin. Lentokentältä mentiin sitten bussilla huoneistolle. Ei ehditty harmiksi rinteisiin. Illemmalla tutustuttiin Schladmingiin.

Ma-pe en jaksa selostaa tarkemmin, eikä se ketään varmaan edes kiinnostaisi :D Suurimpana osana ajasta laskettiin Planai-nimisellä vuorella. Kahtena päivänä oltiin myös Hauser Kaibling vuorella. Molemmat vuoret oli ihan kivoja, eikä edes eksytty kertaakaan mustiin rinteisiin :D Hyvä me. Parissa huonossa punaisessa oltiin, mutta suurin osa ajasta oltiin sinisissä.

Lauantai 25.2 lähdettiin sitten pois Schladmingista. Aamulla klo 10 piti luovuttaa huone. Mentiin junalla Salzburgiin. Siinäkin oli se hauska puoli, että kun juna tuli mentiin sinne kaikkien kamojen kanssa etsimään tyhjää vaunua erittäin kapeaa käytävää pitkin. Lopulta kun se löyty, huomattiin, että oltiin väärässä junassa! :D Äkkiä juostiin tavaroitten kanssa ulos junasta ja jäätiin oottamaan oikeaa junaa.

Salzburgissa jätettiin tavarat rautatieasemalle säilöön ja mentiin kaupungille kävelemään, sillä ensimmäinen lento lähti vasta joskus klo 7. Kierrettiin vanhaa kaupunkia ja käytiin syömässä. Mentiin bussilla lentokentälle odottamaan ensimmäistä lentoa.

Salzburgin kentällä jouduttiin sitten odottamaan joku 1,5 tuntia. Ensimmäinen lento meni Frankfurttiin ja kesti vähän yli tunnin. Frankfurtissa jouduttiin _taas_ odottamaan suunnilleen tunnin seuraavaa lentoa, joka oli Frankfurt-Helsinki. Se kesti vähän päälle 2 tuntia. (älä ikinä lennä välilaskujen kanssa!)

Helsingissä löytyi onneksi kassit yllättävänkin nopeasti ja päästiin etsimään autoa joskus 1.30 (huom yöllä!) Onneksi meillä ei ole kauhean pitkä matka kentältä kotiin, eli kotona oltiin joskus kahdelta. Ja nukkumaan ehdin suunnilleen puoli 3. Voit arvata, että aamulla (tai päivää se oli jo kun mä heräsin) oli aika löysä olo. Ja huomenna kouluun. Hohhoijjaa. Ja loma rentouttaa...

Noniin, sitten päästään asioihin jotka voi oikeastikin kiinnostaa jotakuta :D

Mä sanoin ennen lähtöä ottavani puikot koneeseen. Ja lopputulos oli: Joo. Novitan 3mm sukkapuikoista ei napistu yhtään. Ehkä mä en näytä tarpeeks terroristilta :D Sopii mulle. Lennot meni yllättävän mukavasti, kun sai neuloa. Vaikka toinen kantapää ei oo niin maan hieno, lentokoneess klo 12 yöllä _ei ole_ paras hetki tehdä kantapäätä.

Myös tapahtui ihme: puikot pääsi tarkastuksen läpi myös Itävallan kentällä. Yleensä ne napisee jokaikisestä terävästä esineestä ja on paljon tarkempia kuin Suomessa. Mutta New Yourkin matkalle taidan ottaa varmuuden vuoksi bambut mukaan. (Nyt en ottanut, kun ekaa sukkaa oli tehty Novitoilla, ja mulla on huonoja kokemuksia puikkomerkin vaihtamisesta kesken sukan :/)

Ja viimeinen juttu. Kai mä nyt toin vähän matkamuistoja sieltä.

Lehti on Sabrina ja lanka on Opalia. Vyöte unohtui laittaa kuvaan mukaan, kun se oli revennyt, niin ei pysynyt itsestään paikallaan :) Toi lanka on kyllä ihanaa... Ja aika suolaista. Yks kerä oli 7,90. Tai no en mä tiedä näiden hinnoista mitään, mä olen tottunut Novitaan. Enkä mä sitä ite maksanut :D

Huomenna (jos ehdinjaksanviitsin) tulee kuva noista sukista mitä tein koneessa. Hei hei.

2 Comments:

At 26/2/06 4:36 ip., Blogger laurar said...

Kivaa kun olet ehjänä kotona päivittämässä taas. Toivottavasti oli oikein onnistunut reissu, tuliaiset ainaki ovat kivat :)

 
At 26/2/06 9:52 ip., Blogger Elina said...

Hei!

Hauskaa että oli kiva loma ja että olet yhä luut ehjinä! Olis niin ihana päästä taas rinteeseen. No, ainakin tv:stä on viime aikoina tullut paljon alppihiihtoa ja on voinut fiilistellä kotona. :)

Hyvä tietää, ettei sukkapuikoista nipotettu koneesta. Taidankin ottaa jotain kevyttä neulottavaa kuukauden päästä Frankfurtin lennolle (niinnojoo, ehkä bambuilla kuitenkin) kun lähden vaihtoon. Ehkä koti-ikävän voi karkoittaa kilkuttamalla kokoon uusia kämmekkäitä tai jotain. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home